keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Nappique

Mökillä ollessa ajattelin, että kokeilen yhtä tekniikkaa, jossa yhdistän nappeja ja helmiä, eri tavalla kuin aikaisemmin olen tehnyt. Siinä syntyi ajatus Nappique- mallistosta.


Ensimmäinen kokeilu

  
Toinen kokeilu
Tälläisten parissa siis tullut väkrättyä muutama päivä. Ajatuksissa olisi tehdä myyntiin näitä kauniita, erilaisia ja uniikkeja koruja.

Tulipa myös tehtyä tilaus taas Pärlipesaan, kun tänä kesänä ei varmaan pääse Tallinnaan shoppailemaan helmiä :) Olen muutamia kertoja tuolta tilannut ja tilaukset sujuneet hyvin.

Loppu viikko onkin tekemistä täynnä, joten ensi viikolla luultavasti sitten taas uutta!

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

PITSA!

Olen aina tykännyt pannupitsoista! :D Minun mielestäni yksi paras asia pitsassa on pitsan reunat :P Kun on pitsa syöty, niitä reunoja on sitten kiva rouskutella... En ole pitkään aikaan syönyt pannupitsaa ja päätin kotona tehdä. Pitkän aikaa oli jo kytenyt ajatus, miten kotona saisi mehevää pannupitsaa, mutten ole saanut aikaiseksi kokeilla ikinä. Kotoa löytyi vanha valurautapannu, jota en ollut pitkään aikaan käyttänyt. Onneksi en ole pois heittänyt... Irroitin pannusta kahvan, ettei kävisi mitään vahinkoa :D Tein taikinan ja täytteeksi laitoin ilmakuivattua kinkkua, pikkutomaatteja, kesäsipulia ja mozzarellaa. Paiston jälkeen laitoin päälle vielä salaattisekoitusta. Ai että... en ole ikinä syönyt noin hyvää omatekemää pitsaa!

Tässä kuolattava kuva, olkaa hyvät!



Sain valmiiksi myös yhden murheenkryynin... 3 rivisen tilausrannekorun. Päättely toi päänvaivaa, miten saan lukon siististi työhön ja miten saan vaijerit pysymään nätisti rivissä. Löysin sitten kätköistä tuollaisia 3 rivisiä korunjakajia... No vaikeudet eivät tosin siihen päättyneet. "Muutaman" kerran joutui korua purkamaan ja milloin mitäkin, kun koru väänsi ja käänsi itseään. Mutta kerran vielä purin ja kokosin korun uudestaan ja nyt ei enään niin vääntelehdi. Pääsee koru matkaamaan uuteen kotiinsa! :)


torstai 25. heinäkuuta 2013

Kaulakoru vanhoista kolikoista, muinaiseen tapaan



Tätini kanssa keskusteltiin, miten saataisiin vanhoista ( tarkastettu, että ovat ns. arvottomia) kolikoista kaulakoru. Tätini on kiinnostunut arkeologiasta ja sen myötä oli kiinnostunut Euran muinaispuvun korumallista.

Kuva täältä

Kuvasta siis tirkisteltiin, miten kolikot ovat kiinnitetty, luultavasti nahkanauhaan ymv.

Tässä tyylinäytteeni kiinnikkeistä:




Ohutta kuparia, johon porasin reiät kolikon kanssa, jolloin rei'istä tuli yhteinäiset. Tämän jälkeen pienellä kupari tapilla naputtelin vasaran kanssa osat yhteen. Kupari oli juuri sopivan pehmeää, jolloin tapit vasaroidessa kuin sulivat reikiin :D Nappiin siis meni. Koru pitäisi saada vielä koottua, ja laittanen sitten tännekkin kuvaa siitä :)

Nämä tein koulussa omalla ajalla.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Hop hop!

Muistuttelisin Facebookin puolella olevasta arvonnasta! Kertokaahan kavereillekin ja tykkäilemään! :)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Tarinani artesaaniksi

Tulipahan nyt sellainen juttu mieleen, että jos joku etsii ja löytää tämän blogini hakusanalla: korukivi- ja jalometallialan artesaani, niin pitänee piirtää veteen pieni viiva :) Suurimmaksi osaksi olen siis itse opetellut kotona tekemään näitä koruja. En muista, olenko ennen kertonut miten minusta tuli koruntekijä :)  Tarinani artesaaniksi alkoi siis näin..

2010 Kevään yhteishaussa minun oli pakko hakea johonkin kouluun. Olin ollut keväästä asti työpajalla kunnostamassa huonekaluja. Aikaisemmin olen ollut toisella työpajalla käsityöpuolella työharjoittelussa. Käsityöala kiinnosti kovasti. Kotipaikkakunnallani olisi ollut mm. puuseppä linja, mutta en muista hainko sinne/ olisinko päässyt sinne/ oliko se edes haussa... :D Hain kuitenkin naapuripaikkakunnalle Lappeenrantaan korukivi- ja jalometallialan artesaani linjalle, vaikken tiennyt alasta mitään. Haun jälkeen kävin netistä lukemassa kaikkea mitä alaan liitty ja innostuin asiasta. Kävin pääsykokeissa ja minut hyväksyttiin oppilaaksi sinne.

Koulussa tuli opittua kaikenlaista. Mutta tiedän etten ihan tällä ammatilla halua tehdä leipää, mikä on tosin vaikeahkoakin tänä päivänä, ellei ole *piip* hyvä. Meillä oli valinnaisena kurssina keväällä 2012 kierrätyskorukurssi, joka oli todella kiva. Innostuin siellä jotenkin nappikoruista... ja siitä se ajatus sitten lähti. Hamstrasin kirpputoreilta yms. erilaisia nappeja... sitten erilaiset korukirjat tulivat mukaan kuvioihin. Ajattelin, miten kiva olisi tehdä napeista ja helmistä kauniita koruja. Tein aluksi itselleni näitä koruja, mutta koruja alkoi tulvia yli äyräiden :D  Sitten tutut kyselivät saisiko minulta tilattua sellaista ja sellaista korua. Siitä lähtien olen tainnut olla vähän koukussa kaikenlaisiin nappeihin... ja helmiin ;)

Olen siis pitkälti itseoppinut tekemään koruja. Vähän ironista kyllä, mutta koulussa ei oppinut näitä perusasioita, joita koruntekijät käyttävät. Esimerkkinä korupiikkien silmukoiden taittelu yms. Renkaita kyllä tuli tehtyä ketjukurssilla, joiden tekemisen jotkut varmaan ovat itsekin opetelleet tekemään kotona :) Koulussa oltiin enemmän tekemisissä prkln jalometallien juottamisen ja kivien hionnan kanssa.

Ps. En ikinä tullut hyväksi ystäväksi hopean kanssa. Pronssi oli paras kaverini

Olen kai yrittänyt merkata, jos jokin työ on koulussa tehty. Elikkäs tässä tämä pieni tietopaketti ja vastailen myös jos jollain jotain kysyttävää koulutuksesta. Tosin valitettavasti näillä näkymin tänä syksynä aloittaa Lappeenrannassa viimeisen kerran tämä koulutus. Suomessa taitaa kuitenkin olla joitain vastaavia koulutuksia.

Koulussa tehty, pronssinen kaulakoru

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Info

Blogissa taasen ollut hävettävän pitkä tauko. Jos tämäkin saisi uutta tuulta purjeiden alla, kun nyt pitkän mietinnän jälkeen tein Facebookkiinkin sivuston koruilleni. Se löytyy nimellä KHM Korut ja on nyt toistaiseksi käytössä koruillani "nimenä". Hankala oli keksiä itseään miellyttävä nimike, mutta päädyin tähän omaan nimeeni perustuvaan nimeen, koska se on yksinkertainen ja helppo muistaa.

Tosissaan valmistuin tuossa keväällä korukivi- ja jalometallialan artesaaniksi. Oli kevät ja alku kesä yhtä hässäkkää. Juhannukset tuli vietettyä perinteisesti mökillä.

Koruja jotain taas tehty ja osa kuvailtukkin, mutta ei ole saanut laitettua mihinkään esille asti. Elikkäs tämä nyt oli lähinnä tämmöinen pieni infopaketti, että hengissä ollaan! :D

perjantai 17. toukokuuta 2013

Siivousta

Täälläpä on vietetty perjantai-iltaa hieman siivouksen merkeissä. Lähinnä olen koittanut käydä läpi "kätköjä" sillä silmällä, että ylimääräisestä rojusta pitäisi päässä eroon. On vaatetta, on laukkua, on kenkää, on lehteä on dvdtä... ja tosin ihmettelen miksi pitää "säilyttää" roskia... :D Joskus taitaa vaan olla liian vaikeeta viedä muistitikun paketti roskiin suoraan.. pahvinen sellainen vielä. Suunnitelmissa olisi siis suunnata sunnuntaina, jos sää sallii, paikalliselle torikirppikselle myymään. Ei kuitenkaan kaikkea kehtaisi viedä keräykseen/ kierrätyskeskukseen, jos muutaman roposen saisi.

Kävin tänään myös ostamassa koruilutarvikkeita. Paria erilaista kivihelmeä, korviskoukkuja jne. Ostin myös puuvillanyöriä, koska nahkanauha ei oikein sopinutkaan rannekoruihin siihen käyttöön mitä olin ajatellut... No, ehkä saan käytettyä jämänahkapaloja johonkin muuhun tai laittaa nahkanauhaa vain koristeeksi koruihin.



Huomiseksi olisikin sitten ohjelmassa juosta siskon kanssa kirppiksillä ja kaupoilla muutenkin. Voisi tehdä postauksen, jos tulisi eteen hyviä löytöjä.

tiistai 14. toukokuuta 2013

JEE!

Yskä ja kurkkukipukin on tavoittanut jo tännekkin, mutta onneksi posti piristää ;)
Toinen odottamani paketti Kirjohelmeltä saapui. Kuulin kun rappukäytän ovi kävi ja heti kyttäämään ovelle, että tuliko pakettia! :D Mikähän kerta vedän suoraan postiluukusta posteljoonin kädestä paketit sisälle :D Tai avaan oven... :P Ensin petyin, kun ei näkynytkään pakettia, mutta se olikin isomman kirjekuoren alla piilosssa... HUH! Aivan ihania hypisteltäviä tuli. En ole ennen tilannut Villihelmestä enkä Kirjohelmestä, mutta kyllä ovat kehumisen arvoisia paikkoja. Tuotteet tulivat todella nopeasti ja Kirjohelmi oli laittanut ihanasti vielä muihi tuotteisiini sopivan Kiitos tilauksesta- lahjan, lisää ihania pieniä akryylikukkasia.


Ihania kesäisiä värejä! Täälläkin on ihana kesäinen ilma, aurinko paistaa, pääskyt liitelee taivaalla ja puut vihertää...






Tämän tyylistä syntyi eilen saapuneista helmistä... Näitä saattaa lähteä maailmalle vähän eritavalla... ;) Siitä ehkä myöhemmin lisää... :)

Saisikohan uusista akryylikukkasista jo tänään tehtyä jotain kivaa. Tosin muitakin tarvikkeita pitäisi käydä ostamassa, kierre on taas alkanut; ostat jotain, teet jotain, jotain puuttuu, ostat jotain, teet jotain ja taaaaas jotain puuttuu. Vaikka välillä on jonkin verran tarvikkeita ollut käytettävissä, niin sitten kun se koruilu inspiraatio iskee, niin tuntuu ettei kierteelle voi minkään.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Tarviketilauksia

Viime viikon loppupuolella tilasin pitkästä aikaa vähän helmiä ja koulun asiakastyötä varten vähän tarvikkeita ja helmiä. Omaan käyttöön tilasin iiiiihania keramiikkahelmiä, mitkä sattumalta löysin Villihelmestä ja iiiihania akryylikukkahelmiä Kirjohelmestä . Akryylikukkahelmiä olin jo jonkin aikaa etsinyt tietynlaisia ja tuolta nyt sitten löytyi kaikkia ihania värejä.

Villihelmestä tulikin jo tilaus tänään ja ai että! Laatikollinen herkkuja! Keramiikkahelmet ovat käsissä vieläkin ihanempia, mitä kuva kertoo. Tilasin myös vihreitä makeanveden helminugetteja.  Ja parit namitki olivat laittaneet pakettiin mukaan :) Suosittelen kyllä paikkaa :)


Voiko vastustaa?



 Vielä odottelen Kirjohelmen tilauksen, luulis senkin tulevan nyt alkuviikosta. Kirjohelmen paketissa on vielä koulun asiakastyöhön tarvittavat päällyshelmet.

torstai 9. toukokuuta 2013

Koruja ja virkkausta

Koruja on jaksanut tehdä nyt taas. Kevät talvi on ollu aika hiljaista kotikoruilun osalta... Ja koulun opinnäytetyön tekeminenkin vei osansa. Olen tehnyt muutamia uusia korukokeiluita ja tänään tein muutamat lahjat.

Olen myös taas vähän innostunut virkkaamisesta... Jatkoin toissa päivä viime kesänä aloittamaani virkattua mattoa. Keskustaa piti hieman purkaa, koska se oli vain jotain epämääräistä sotkua. Olen nyt koittanut opetella virkkaamaan, kun virkkaamalla saisi tehtyä kaikkiä pieniä kivoja juttuja. Isolla koukulla ja paksulla matonkuteella saa nopeasti tehtyä esim. patalappuja/ pannunalusia. Löysinkin muutaa ihanaa matonkudetta. Viime kesänä tosiaan maksoin uudesta matonkuteesta n.8e/ kilo, että saisin tuon maton tehtyä mökille aittaan. Mutta tosiaan, tykkään itse enemmän noista vanhoista kuteista ja niiden ihanista väreistä!





perjantai 3. toukokuuta 2013

Opinnäyte ja kotikoruilua

Yritin päivittää blogia jo aikaisemmin, mutta jostain syystä en saanut kuvia ladattua ollenkaan. Nyt kokeilin taas uudemman kerran, niin viimein onnistui :)

Tässä siis pari kuvaa opinäytetyöstäni.
Pronssinen riipus

Tirppanokan pesä

 Valmistun siis tänä keväänä korukivi- ja jalometallialan artesaaniksi. Tein opinnäytteenä pronssisen linturiipuksen, kivenä punainen Kittilän jaspis. Tehtävän antona oli valita jokin innoittaja. Lähdin miettimään Kalevala korun suunnitelijoita, koska olen aina pitäny Kalevala Korun tuotteista. Päädyin valitsemaan innoittajakseni Kalevalla lähes 40 vuotta työskennelleen Kai Lindströmin. Hän on suunnitellut Kalevalalle mm. Tintti- riipuksen. Olen melko tyytyväinen suoritukseeni.
Tänä keväänä on siis juhlat!

Saatuani valmiiksi opinnäytteen, olen saanut vähän intoa taas kotikoruiluunkin. Viime viikonloppuna sain tehtyä muutaman rannekorunkin. Olin viikonloppuna mökillä, joten pakkasin mukaani pieneen laatikkoon vähän tarvikkeita :) Tykkään käyttää kierrätysmateriaaleja koruissani. Olivat ne sitten nappeja tai kirppiksiltä tehdyistä löydöistä purettuja.

Omaan käyttöön rannekoru


 Kaivelin kierrätyskorulippaastani muutamia helmiä ja osia. Niistä syntyi pari ihan kivaa korua. Lisäksi laitoin ketjua, riipuksia ja nahkanauhaa.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Käsityöhaaste




Olen saanut uuden nettiliittymän, jos vaikkapa onnistuisi bloginkirjoittaminenkin sujuvammin.
Sain http://naukuvat.blogspot.fi/ Sonjalta käsityöhaasteen.
 

1. Mikä on kunnianhimoisin käsityöhaaveesi?
Tällä hetkellä ehkä koulun kannalta, että saisin opinnäytetyön valmiiksi! Mutta kyllähän tuo nyt taitaa näyttää, että sekin valmistuisi, niinkuin minäkin keväällä.
 


2. Mikä on ollut kunnianhimoisin toteutuneista käsitöistä
Koulussa tehdyt korut ovat olleet aika haasteellisia joskus, mutta niistäkin selvitty ja osasta ihan ylpeäkin.  


 
3. Jos sinulla olisi aikaa ryhtyä tekemään käsitöitä, jääkö joskus aloittamatta, kun ei osaa päättää mitä?Kyllä! Aikaahan olisi, mutta ei saa aikaiseksi! :) Ja kyllä noiden tarvikkeiden kanssa on välillä "pulassa", kun olisi vaikka ja mitä, mutta ei vaan osaa päättää mitä kaikkea koruun laittaisi.







4. Mitä käsitöitä teet mieluiten?
Tykkään enemmän kovemmista materiaaleista. Kankaat ja ompelukone ei ole koskaan oikein ollut ystäväni. Koulun kautta saanut oppia jalometalleista ja kivistä. Mutta välillä tuntuu, että kivi on liiankin kovaa... :D Puutöistä olen kanssa ala-asteella tykännyt. Saippuioidenkin ihmeelliseen maailmaan olen tutustunut. Pari pehmoa on tullut kyllä tehtyä tänä vuonna, itselleni kokeiluna pieni pöllö ja sitten veljen tytölle nimiäislahjaksi Bambi.






5. Liittyykö ammattisi käsin tekemiseen?
JJoooo. Tuleva ammatti kun on korukivi- ja jalometallialan artesaani, mutta tiedä sitten onko siitä työksi. Mutta onpahan jotain :)






6. Vallitseeko työpisteessäsi (tai missä ikinä välineitä säilytätkään) totaalikaaos vai narskuvanpuhdas säntillisyys?
Totaalikaaos. Naurattikin yksi päivä, kun luin vanhoja todistuksia ala-asteelta. 4- luokan todistuksessa: "Edelleenkin työskennellyt melkoisen epäjärjestyksen keskellä. On korkea aika tehdä parannus!" Eipä ole tainnut mennä perille... ;)







7. Mitä käsityömateriaalia sinulla on varastossa valmiina odottamassa, mutta et ole koskaan siitä tehnyt mitään? Kauanko olet sitä säilönyt?
Hmm... Onkohan mitään sellaista. Voi olla, mutta nyt ei muista... Varastossa nimittäin on kaikenlaista pientä kivaa! :D



8. Millaisessa mielentilassa teet käsitöitä? Korskuen kohti kunniakasta lopputulosta kaamealla faartilla? Nautiskellen ja rauhoittuen? Miten?
Koulussa välillä tulee hetkiä, että tämä on kyllä nyt tehtävä, eikä auta itku markkinoilla. Mutta kotosalla koruille täytyy olla oma aikansa.



9. Nyt alkaa mielikuvitus loppua näiden kysymysten kanssa, mutta oletko sinä keksinyt joskus jonkin mielestäsi aivan uuden idean tai toteutustavan käsitöissä?
Aivan uutta ei taida keksiä tässä maailmassa ihan heti :) Mutta itselle uusia ideoita ja toteutustapoja tulee välillä eteen.



10. Minkä kouluarvosanan antaisit käsityötaidoillesi?
Asteikolla 4-10, ehkäpä 8.



11. Mikä on sinulle rakkain, jonkun muun tekemä, käsityö?
Apuva... Enpä nyt osaa sanoa, mikä olisi rakkain...Mutta jotakin mainitakseni. Mummon kutomat villasukat, Pienenpänä sain isotädiltä hänen tekemiä vaatteita ja tyynyliinoja yms. ja välillä nykyäänkin villasukkia. Luokkakaveriltani olen saanut hänen tekemän keraamisen munan

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Heippa taas :D

Oon kyllä hävettävän saamaton kirjoittamaan tänne :D Mutta siis... Joulu tuli ja joulu meni, harjoittelu loppui ja koulu jatkui. Koulua olisi vielä huimat muutama kuukausi jäljellä, nopeasti se aika menee...

Tässä pari kuvaa viime aikaisista korukokeiluista



Joitain ideoita pyörii päässä ja paperilla jonkin verran, mutta ei ole saanut aikaseksi kokeilla. Ja kouluhommatki verottaa vähän, ettei välttämättä kotona jaksa niin kiinnostaa koruilu. Kohta pitäisi olla koulunkin yksi työ valmis ja laittelen sitten kuvaa siitä tänne.

Olen katsellut netissä kaikkia erilaisia nappikoru kuvia ja olisikin kiva saada vietyä nappikoruiluakin jo uudelle asteelle :)