sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Poroja jo näkyvissä!

Viikonloppu vierähti kotopuolessa Imatralla. Tuli käytyä kaupoilla, maisteltua kotona tehtyjä riisipiirakoita ja porkkanalaatikkoa. Pitihän se tarkistaa, ettei jouluna sitten olisi pahoja piirakoita ja laatikoita pöydässä... ;)

Lauantaina tuli käytyä ostamassa vähän itselleen lahjoja :D Löysin suht edullisesti yhden korukirjan... ja sen jälkeen löysin itseni paikallisesta sisustuskaupasta, Coutry Puodista. Olen monesti siellä käynyt, mutten oikeastaan koskaan ostanut mitään ihmeempää... No tällä kertaa sitten mukaan lähtikin pientä sisustutavaraa.
 
 Kuvassa näkyvä Pentikin pieni poro on saatu jo viime vuonna lahjaksi, mutta ostin sille isomman kaverin puodista, mutta se ei valitettavasti päässyt tähän kuvaan tällä kertaa :) Tähdet ja lasinen tuikkukippo ovat puodista. Kierrellessäni siellä, mieleeni tuli kuva tämän tapaisesta asetelemasta ja pakkohan se oli saada toteuttaa. Katselin kaikkea pietä, joka sopisi tarjottimelle laitettavaksi. Ostin myös pienet alpakka kynttiläjalat. Puodista löytyy siis uutta tavaraa ja vanhaa tavaraa... En pystynyt kiertämään koko paikkaa, ihan vaan sen takia, että olisin joutunut vararikkoon... :D




Äiti tilasi itselleen juhlakorun. Eilen sitten suunniteltiin ja tein hänelle kaulakorun ja siihen sopivat korvikset. Tulipa kyllä aika kivat... Kuva ei anna oikeutta tälle setille :)

 


Koruvaijeriin tehty


Väsäilin äsken pieniä paketteja....Aikas nättejä tulikin :)

Piipahdimme kaverin kanssa lauantaina myös Hiljas Pihalla. Ihana, pieni pihapiiri, jossa pieniä vanhoja aittoja, jossa myydään käsitöitä. Ilma ei ollut ihan suotuisin, kylmä tuuli kävi, joten joutui vilkaisemaan nopeasti paikat. Kahvilassa piti toki käydä vägän lämmintä glögiä maistamassa :)
Tälläinen kaveri löytyi Imatralta, Hiljan Pihasta

Ensi viikko onkin viimeinen koulun työharjoittelussa. Aika menee kyllä välillä todella nopeasti... Voisinkin tässä joku päivä tehdä pienen jutun harjoittelupaikasta, koska se on todellakin pienen esittelyn arvoinen paikka :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti