keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Nappique

Mökillä ollessa ajattelin, että kokeilen yhtä tekniikkaa, jossa yhdistän nappeja ja helmiä, eri tavalla kuin aikaisemmin olen tehnyt. Siinä syntyi ajatus Nappique- mallistosta.


Ensimmäinen kokeilu

  
Toinen kokeilu
Tälläisten parissa siis tullut väkrättyä muutama päivä. Ajatuksissa olisi tehdä myyntiin näitä kauniita, erilaisia ja uniikkeja koruja.

Tulipa myös tehtyä tilaus taas Pärlipesaan, kun tänä kesänä ei varmaan pääse Tallinnaan shoppailemaan helmiä :) Olen muutamia kertoja tuolta tilannut ja tilaukset sujuneet hyvin.

Loppu viikko onkin tekemistä täynnä, joten ensi viikolla luultavasti sitten taas uutta!

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

PITSA!

Olen aina tykännyt pannupitsoista! :D Minun mielestäni yksi paras asia pitsassa on pitsan reunat :P Kun on pitsa syöty, niitä reunoja on sitten kiva rouskutella... En ole pitkään aikaan syönyt pannupitsaa ja päätin kotona tehdä. Pitkän aikaa oli jo kytenyt ajatus, miten kotona saisi mehevää pannupitsaa, mutten ole saanut aikaiseksi kokeilla ikinä. Kotoa löytyi vanha valurautapannu, jota en ollut pitkään aikaan käyttänyt. Onneksi en ole pois heittänyt... Irroitin pannusta kahvan, ettei kävisi mitään vahinkoa :D Tein taikinan ja täytteeksi laitoin ilmakuivattua kinkkua, pikkutomaatteja, kesäsipulia ja mozzarellaa. Paiston jälkeen laitoin päälle vielä salaattisekoitusta. Ai että... en ole ikinä syönyt noin hyvää omatekemää pitsaa!

Tässä kuolattava kuva, olkaa hyvät!



Sain valmiiksi myös yhden murheenkryynin... 3 rivisen tilausrannekorun. Päättely toi päänvaivaa, miten saan lukon siististi työhön ja miten saan vaijerit pysymään nätisti rivissä. Löysin sitten kätköistä tuollaisia 3 rivisiä korunjakajia... No vaikeudet eivät tosin siihen päättyneet. "Muutaman" kerran joutui korua purkamaan ja milloin mitäkin, kun koru väänsi ja käänsi itseään. Mutta kerran vielä purin ja kokosin korun uudestaan ja nyt ei enään niin vääntelehdi. Pääsee koru matkaamaan uuteen kotiinsa! :)


torstai 25. heinäkuuta 2013

Kaulakoru vanhoista kolikoista, muinaiseen tapaan



Tätini kanssa keskusteltiin, miten saataisiin vanhoista ( tarkastettu, että ovat ns. arvottomia) kolikoista kaulakoru. Tätini on kiinnostunut arkeologiasta ja sen myötä oli kiinnostunut Euran muinaispuvun korumallista.

Kuva täältä

Kuvasta siis tirkisteltiin, miten kolikot ovat kiinnitetty, luultavasti nahkanauhaan ymv.

Tässä tyylinäytteeni kiinnikkeistä:




Ohutta kuparia, johon porasin reiät kolikon kanssa, jolloin rei'istä tuli yhteinäiset. Tämän jälkeen pienellä kupari tapilla naputtelin vasaran kanssa osat yhteen. Kupari oli juuri sopivan pehmeää, jolloin tapit vasaroidessa kuin sulivat reikiin :D Nappiin siis meni. Koru pitäisi saada vielä koottua, ja laittanen sitten tännekkin kuvaa siitä :)

Nämä tein koulussa omalla ajalla.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Hop hop!

Muistuttelisin Facebookin puolella olevasta arvonnasta! Kertokaahan kavereillekin ja tykkäilemään! :)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Tarinani artesaaniksi

Tulipahan nyt sellainen juttu mieleen, että jos joku etsii ja löytää tämän blogini hakusanalla: korukivi- ja jalometallialan artesaani, niin pitänee piirtää veteen pieni viiva :) Suurimmaksi osaksi olen siis itse opetellut kotona tekemään näitä koruja. En muista, olenko ennen kertonut miten minusta tuli koruntekijä :)  Tarinani artesaaniksi alkoi siis näin..

2010 Kevään yhteishaussa minun oli pakko hakea johonkin kouluun. Olin ollut keväästä asti työpajalla kunnostamassa huonekaluja. Aikaisemmin olen ollut toisella työpajalla käsityöpuolella työharjoittelussa. Käsityöala kiinnosti kovasti. Kotipaikkakunnallani olisi ollut mm. puuseppä linja, mutta en muista hainko sinne/ olisinko päässyt sinne/ oliko se edes haussa... :D Hain kuitenkin naapuripaikkakunnalle Lappeenrantaan korukivi- ja jalometallialan artesaani linjalle, vaikken tiennyt alasta mitään. Haun jälkeen kävin netistä lukemassa kaikkea mitä alaan liitty ja innostuin asiasta. Kävin pääsykokeissa ja minut hyväksyttiin oppilaaksi sinne.

Koulussa tuli opittua kaikenlaista. Mutta tiedän etten ihan tällä ammatilla halua tehdä leipää, mikä on tosin vaikeahkoakin tänä päivänä, ellei ole *piip* hyvä. Meillä oli valinnaisena kurssina keväällä 2012 kierrätyskorukurssi, joka oli todella kiva. Innostuin siellä jotenkin nappikoruista... ja siitä se ajatus sitten lähti. Hamstrasin kirpputoreilta yms. erilaisia nappeja... sitten erilaiset korukirjat tulivat mukaan kuvioihin. Ajattelin, miten kiva olisi tehdä napeista ja helmistä kauniita koruja. Tein aluksi itselleni näitä koruja, mutta koruja alkoi tulvia yli äyräiden :D  Sitten tutut kyselivät saisiko minulta tilattua sellaista ja sellaista korua. Siitä lähtien olen tainnut olla vähän koukussa kaikenlaisiin nappeihin... ja helmiin ;)

Olen siis pitkälti itseoppinut tekemään koruja. Vähän ironista kyllä, mutta koulussa ei oppinut näitä perusasioita, joita koruntekijät käyttävät. Esimerkkinä korupiikkien silmukoiden taittelu yms. Renkaita kyllä tuli tehtyä ketjukurssilla, joiden tekemisen jotkut varmaan ovat itsekin opetelleet tekemään kotona :) Koulussa oltiin enemmän tekemisissä prkln jalometallien juottamisen ja kivien hionnan kanssa.

Ps. En ikinä tullut hyväksi ystäväksi hopean kanssa. Pronssi oli paras kaverini

Olen kai yrittänyt merkata, jos jokin työ on koulussa tehty. Elikkäs tässä tämä pieni tietopaketti ja vastailen myös jos jollain jotain kysyttävää koulutuksesta. Tosin valitettavasti näillä näkymin tänä syksynä aloittaa Lappeenrannassa viimeisen kerran tämä koulutus. Suomessa taitaa kuitenkin olla joitain vastaavia koulutuksia.

Koulussa tehty, pronssinen kaulakoru

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Info

Blogissa taasen ollut hävettävän pitkä tauko. Jos tämäkin saisi uutta tuulta purjeiden alla, kun nyt pitkän mietinnän jälkeen tein Facebookkiinkin sivuston koruilleni. Se löytyy nimellä KHM Korut ja on nyt toistaiseksi käytössä koruillani "nimenä". Hankala oli keksiä itseään miellyttävä nimike, mutta päädyin tähän omaan nimeeni perustuvaan nimeen, koska se on yksinkertainen ja helppo muistaa.

Tosissaan valmistuin tuossa keväällä korukivi- ja jalometallialan artesaaniksi. Oli kevät ja alku kesä yhtä hässäkkää. Juhannukset tuli vietettyä perinteisesti mökillä.

Koruja jotain taas tehty ja osa kuvailtukkin, mutta ei ole saanut laitettua mihinkään esille asti. Elikkäs tämä nyt oli lähinnä tämmöinen pieni infopaketti, että hengissä ollaan! :D